2017-01-09 17:59:00

Epifania eli Herran ilmestymisen juhla


Herran ilmestyminen eli epifania, jota Suomessa vietetään loppiaisena, on juhla, joka ilmaisee Jeesuksen ilmituloa Jumalan Poikana ja maailman Vapahtajana. Kirkon liturgia muistaa tässä yhteydessä idän tietäjiä, jotka saapuivat vieraalta maalta osoittamaan Israelin vastasyntyneelle kuninkaalle kunnioitustaan. Idän tietäjät edustavat Israelia ympäröiviä pakanakansoja, jotka ottavat ilosanoman Vapahtajan syntymisestä vastaan. ”Heidän tulonsa merkitsee sitä, että pakanat löytävät Jeesuksen ja voivat palvoa häntä Jumalan Poikana ja maailman Vapahtajana vain silloin, kun he kääntyvät juutalaisten puoleen ja vastaanottavat heiltä Vanhaan testamenttiin sisältyvän lupauksen Messiaasta” (Katekismus, 528).

Liturgia yhdistää tähän juhlaan myös Jeesuksen kasteen Jordan –virrassa. Tästä tapahtumasta alkoi Jeesuksen julkinen toiminta. Pyhä Tuomas Akvinolainen selittää Jeesuksen kasteen olleen tarpeellinen siksi, että Kristus näin tehdessään pyhitti kasteen. Toiseksi oli tarkoitettu, että Kristus tulisi tällä tavalla esiin, kuten Johannes Kastaja lausui: ”sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan” (Joh. 1:31). Lisäksi Jeesus astumalla vapaaehtoisesti kasteeseen, joka oli tarkoitettu syntisille, jätti meille esimerkin.

Johanneksen kaste eroaa kristillisestä kasteesa. Se valmisti ihmisiä parannukseen ja todellisen kasteen vastaanottamiseen. Kristillinen kaste saa voimansa Jeesuksen suorittamasta lunastustyöstä. Pyhän Ambrosiuksen sanoin: ”Katso, missä sinut kastettiin, mistä kaste muualta on peräisin kuin Kristuksen ristiltä, Kristuksen kuolemasta. Siinä on koko salaisuus: hän on kärsinyt sinun puolestasi. Hänessä olet lunastettu, hänessä olet pelastettu”.








All the contents on this site are copyrighted ©.