2017-04-12 14:43:00

Fatiman ilmestys postimerkkiin


Fatiman ilmestyksistä tulee 13. toukokuuta kuluneeksi 100 vuotta. Neitsyt Marian kerrotaan ilmestyneen kolmelle lapselle Portugalin Fatimassa toukokuussa 1917. Maria kehotti ilmestyksen saaneita Luciaa, Franciscoa ja Jacintaa tekemään uhrauksia ja rukoilemaan syntisten puolesta, erityisesti ruusukkoa. Lapset saivat näyn myös kadotuksesta. Lapset olivat ilmestykset saadessaan 7-9 –vuotiaita.

Kirkko tutki tapauksia ja vuonna 1930 totesi ne uskomisen arvoisiksi. Samalla vahvistettiin mahdollisuus kunnioittaa Mariaa ”Fatiman Neitsyt Mariana”.

Paavi Franciscus matkustaa Fatimaan 12. - 13. toukokuuta ilmestysten vuosipäivän johdosta.

Tapauksen muistoksi julkaistaan ilmestyksiä kuvaava postimerkki. Postimerkin julkaisee Vatikaanin filateelis-numismaattinen toimisto.

Julkinen ilmoitus ja yksityiset ilmestykset eroavat toisistaan

Kirkko erottelee julkisen ilmoituksen ja yksityiset ilmestykset. Kristillinen usko kohdistuu julkiseen ilmoitukseen, jonka Jeesus saattoi päätökseen. Sen jälkeen saadut yksityiset ilmestykset eivät edellytä uskoa. Katolisen kirkon katekismus opettaa asiasta näin:

66. ”Tämä kristillinen pelastussuunnitelma, joka on uusi ja lopullinen liitto, ei koskaan tule katoamaan eikä ole odotettavissa uutta julkista ilmoitusta ennen Herramme Jeesuksen Kristuksen kunniakasta ilmestymistä.” Vaikka ilmoituksen antaminen on päättynyt, sen sisältöä ei ole vielä ammennettu tyhjiin. Kristillisen uskon tehtävänä on vuosisatojen kuluessa ymmärtää sen kantavuutta yhä laajemmin.

67. Vuosisatojen mittaan jotkut ihmiset ovat saaneet ”yksityisiä ilmestyksiä”. Kirkon johto on tunnustanut joitakin niistä aidoiksi. Ne eivät kuitenkaan kuulu uskon aarteeseen. Niitä ei ole annettu ”monipuolistamaan” tai ”täydentämään” Kristuksen lopullista ilmoitusta. Ne voivat kuitenkin auttaa tiettynä aikana elämään syvemmin Jumalan ilmoituksesta.








All the contents on this site are copyrighted ©.