Social:

RSS:

Vatikaanin Radio

Paavin ja kirkon ääni maailmalla

Kieli:

Paavi Franciscus \ Vastaanotot ja Angelus

Paavi: Kristus on vähäisimmissä veljissämme

Sweerts – Alastomien vaatettaminen (1661) - RV

27/11/2017 11:56

Elämämme lopussa meidät tuomitaan rakkauden perusteella, lausui paavi Franciscus Angelus -rukouksen yhteydessä sunnuntaina 26. marraskuuta. Ohessa tiivistelmä paavin puheesta:

”Tänä liturgisen vuoden viimeisenä sunnuntaina vietämme ’Kristus, kaikkeuden kuningas’ -juhlapyhää; tänään edessämme on Kristus kuninkaana, paimenena ja tuomarina, joka osoittaa meille Jumalan valtakuntaan kuulumisen kriteerit.

Evankeliumi alkaa suurella kuvalla: opetuslastensa puoleen kääntyen Jeesus sanoo: ’Kun Ihmisen Poika saapuu kunniassaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle’ (Matt. 25:31). Kyseessä on juhlallinen johdatus yleisen tuomion kuvaukseen. Elettyään maanpäällisen elämänsä nöyryydessä ja köyhyydessä Jeesus näyttäytyy nyt enkelparvien ympäröimänä siinä jumalallisessa kunniassa, joka hänelle kuuluu. Koko ihmiskunta kootaan hänen eteensä ja hän käyttää auktoriteettiaan erottaen ihmiset toisistaan samoin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.

Oikealla puolelle asettamilleen hän sanoo: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat, te saatte periä valtakunnan, joka on ollut valmistettuna teille maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin muukalainen, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni’ (v.34-36).

’Kaiken, mitä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle’ (v.40). Nämä sanat eivät koskaan lakkaa koskettamasta, sillä ne paljastavat meille, mihin asti Jumalan rakkaus yltää: siihen asti, että hän samaistuu meihin, mutta ei silloin kun olemme kunnossa, terveitä ja onnellisia, ei, vaan kun olemme tarvitsevia. Tällä salatulla tavalla hän on kohdattavissa ja ojentaa meille kätensä kuin kerjäläinen. Näin Jeesus paljastaa meille tuomionsa lopullisen kriteerin, nimittäin konkreettisen rakkauden vaikeuksissa olevaa lähimmäistä kohtaan.

Elämämme lopussa meidät tuomitaan rakkauden perusteella - konkreettisen sitoutumisen rakastaa ja palvella Jeesusta kaikkein pienimmissä ja tarvitsevimmissa veljissämme. Tuo kerjäläinen, tuo puutteessa oleva, joka ojentaa kättään, on Jeesus; tuo sairas, jonka luona minun on vierailtava, on Jeesus; tuo vankilassa oleva on Jeesus; tuo nälkiintynyt on Jeesus. Ajatelkaamme tätä”.

27/11/2017 11:56