Social:

RSS:

Vatikaanin Radio

Paavin ja kirkon ääni maailmalla

Kieli:

Vatikaani \ Tapahtumat

Paavi: Jouluyö, toivon lähde

Paavi Franciscus jouluyön messussa - REUTERS

29/12/2017 15:22

Jouluyön saarnassaan paavi Franciscus kehotti löytämään lähimmäisen muukalaisessa. Ohessa paavin saarna:

Maria ”synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa” (Luuk. 2:7). Tällä yksinkertaisella mutta selvällä ilmaisulla Luukas johdattaa sinut tuon pyhän yön sydämeen: Maria synnytti lapsen, Maria antoi meille Valon.

Yksinkertainen kertomus upottaa meidät tapahtumaan, joka muuttaa historiamme ikuisesti. Tuona yönä kaikesta tuli toivon lähde.

Palatkaamme pari jaetta taaksepäin. Keisarin käskyn vuoksi Marian ja Joosefin oli pakko lähteä. Heidän piti jättää kansansa, kotinsa, maansa ja lähteä matkaan kirjoittautuakseen veroluetteloon. Se ei ollut helppo eikä mukava matka nuorelle parille, joka odotti lasta: heidän oli pakko jättää maansa. Heidän sydämensä oli täynnä toivoa ja odotusta tuloillaan olevan lapsen takia; heidän askeleitaan taas painoivat epävarmuudet ja vaarat, jotka odottavat niitä, jotka joutuvat jättämään kotinsa.

Sitten he kohtasivat ehkä vaikeimman asian: he saapuivat Betlehemiin ja kokivat, että tuo maa ei odottanut heitä, tuossa maassa heille ei ollut sijaa.

Juuri siellä, tuossa haasteellisessa todellisuudessa Maria lahjoitti meille Immanuelin. Jumalan Pojan täytyi syntyä tallissa, koska hänen omillaan ei ollut hänelle tilaa. ”Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan” (Joh. 1:11). Siellä, pimeässä kaupungissa, jossa ei ollut tilaa eikä sijaa kaukaa tulevalle muukalaiselle, pimeässä täynnä liikettä olevassa kaupungissa, joka tässä tapauksessa näytti tahtovan rakentaa itseään kääntämällä selkänsä toisille, juuri siellä syttyi Jumalan hellyyden vallankumouksellinen kipinä. Betlehemissä avautuu pieni rako niille, jotka ovat menettäneet maansa, isänmaansa, unelmansa; jopa niillekin, jotka ovat suljetun elämän tukahduttamia.

Joosefin ja Marian askeliin kätkeytyvät monet muut askeleet. Näemme kokonaisten perheiden jäljet, joiden on tänään pakko lähteä. Näemme miljoonien ihmisten askeleet, ihmisten, jotka eivät valitse lähtemistä, mutta joiden on pakko erota rakkaistaan, jotka on karkotettu maastaan. Monissa tapauksissa tuo lähtö on täynnä toivoa ja odotusta; monissa muissa tapauksissa tuolla lähdöllä on vain yksi nimi: henkiinjääminen. Selviäminen hengissä nykyajan Herodesten armoilta, Herodesten, jotka eivät epäröi vuodattaa viatonta verta pakottaakseen valtaansa ja kasvattaakseen rikkauksiaan.

Maria ja Joosef, joille ei ollut sijaa, syleilivät ensimmäisinä Häntä, joka tulee antaakseen meille kaikille kansalaisuusasiakirjan; häntä, joka köyhyydessään ja pienuudessaan julistaa ja osoittaa, että todellinen valta ja autenttinen vapaus on heikompien ja hauraampien kunnioittamista ja auttamista.

Tuona yönä häntä, jolla ei ollut paikkaa syntyä, julistetaan niille, joilla ei ollut sijaa kaupungin pöydissä ja kaduilla. Paimenet kuulevat ensimmäisinä tämän hyvän sanoman. Työnsä vuoksi he olivat miehiä ja naisia, jotka joutuivat elämään yhteiskunnan reunamilla. Heidän elämäntilanteensa, paikat, joissa he joutuivat olemaan, estivät heitä noudattamasta kaikkia rituaalisia määräyksiä uskonnollista puhtautta varten, ja siksi heitä pidettiin epäpuhtaina. Heidän ihonsa, vaatteensa, hajunsa, puhetapansa ja alkuperänsä paljastivat heidät. Kaikki heissä herätti epäluottamusta. He olivat miehiä ja naisia, joista piti pysyä kaukana, joita piti pelätä; heitä pidettiin pakanoina uskovien joukossa, syntisinä vanhurskaiden joukossa, muukalaisina kansalaisten joukossa. Heille – pakanoille, syntisille ja muukalaisille – enkeli sanoo: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra” (Luuk. 2:10-11).

Se on ilo, jota meidät tänä yönä kutsutaan jakamaan, viettämään ja julistamaan. Ilo, jolla Jumala äärettömässä laupeudessaan on syleillyt meitä pakanoita, syntisiä ja muukalaisia; ja hän kehottaa meitä tekemään samoin.

Tämän yön usko johtaa meidät tunnistamaan Jumalan olevan läsnä kaikissa tilanteissa, joissa uskomme hänen olevan poissa. Hän on läsnä ei-tervetulleessa vieraassa, usein tunnistamattomassa, joka kulkee kaupungeissamme ja lähiöissämme, matkustaa busseissamme, kolkuttaa ovellemme.

Tuo sama usko kehottaa meitä antamaan tilaa uudelle sosiaaliselle mielikuvitukselle, pelkäämättä kokemaan uusia suhdemuotoja, joissa kenenkään ei pidä tuntea, että tässä maassa hänellä ei ole sijaa. Joulu on aika muuttaa pelon voima rakkauden voimaksi, uuden rakkauden mielikuvituksen voimaksi. Rakkauden, joka ei totu epäoikeudenmukaisuuteen ikään kuin se olisi luonnollista, vaan rohkenee jännitteiden ja konfliktien keskellä ryhtyä ”leivän taloksi”, vieraanvaraisuuden maaksi. Siitä meitä muistutti pyhä Johannes Paavali II: ”Älkää pelätkö, avatkaa, avatkaa ammolleen ovet Kristukselle!” (saarna pontifikaatin alkaessa 22. lokakuuta 1978).

Betlehemin lapsessa Jumala tulee kohtaamaan meitä tehdäkseen meistä ympärillämme olevan elämän aktiivisia toimijoita. Hän tarjoaa itsensä meille, jotta ottaisimme hänet käsivarsillemme, nostaisimme hänet ylös ja syleilisimme häntä, jotta hänessä emme pelkäisi ottaa käsivarsillemme, nostaa ylös ja syleillä janoista, muukalaista, alastonta, sairasta, vankilassa olevaa (vrt. Matt. 25:35-36). ”Älkää pelätkö, avatkaa, avatkaa ammolleen ovet Kristukselle!” Tässä lapsessa Jumala kutsuu meitä ottamaan vastaan toivon ja viemään sen sanomaa monille, jotka ovat kaatuneet epätoivon taakan alla kohdattuaan niin monia suljettuja ovia. Tässä lapsessa Jumala tekee meistä vieraanvaraisuutensa toteuttajia.

Betlehemin pieni lapsi, lahjasi ilon liikuttamina pyydämme sinua, että itkusi herättäisi meidät välinpitämättömyydestämme ja avaisi silmämme kärsiville. Herättäköön hellyytesi meissä herkkyyttä ja auttakoon meitä tunnistamaan sinut kaikissa niissä, jotka tulevat kaupunkeihimme, historiaamme, elämäämme. Vallankumouksellinen hellyytesi taivuttakoon meitä tuntemaan olevamme kutsuttuja toimimaan kansamme toivon ja hellyyden puolesta.

29/12/2017 15:22